Yhteiskunnassa on tärkeä huolehtia lasten ja perheiden hyvinvoinnista. Sanotaan, että lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus. Hyvässä kasvuympäristössä varttuneista lapsista kehittyy todennäköisesti itsenäisesti pärjääviä aikuisia. Ongelmakäyttäytyminen, mielenterveydenhäiriöt ja sopeutumattomuus yhteiskunnan normeihin ovat yleensä seurausta lapsuuden huonoista olosuhteista. Usein taustalla on vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmat, jotka ovat riski lapsen kehitykselle. Perheen aikuisten henkinen pahoinvointi heijastuu väistämättä lapsiin. Vanhemman mielenterveyden häiriö vaarantaa lapsen normaalia kehitystä, ja lapsen riski sairastua psyykkisesti sekä lapsuudessa että aikuisuudessa on huomattavasti kohonnut. Lasten ja perheiden ongelmiin onkin puututtava mahdollisimman varhain, koska perheitä voidaan auttaa ja lasten häiriöitä ehkäistä. Käytettävissä on hoidollisia menetelmiä, joiden avulla tuetaan vanhemmuutta ja lasten kehitystä.

Syyt aikuisten pahoinvointiin löytyvät usein yhteiskunnallisista muutoksista: työelämän muutoksesta aikaisempaa henkisemmäksi ja kiireisemmäksi, sosiaalisen elämän kapeutumisesta, perhemallin muuttumisesta, avioerojen ja yksinhuoltajuuden yleistymisestä. Aineellisen hyvinvoinnin kasvukaan ei ole kyennyt estämään henkisen pahoinvoinnin lisääntymistä. Esimerkiksi masennuksesta on tullut nykyajan kansantauti aktiivisten työssäkäyvien keskuudessa. Suomalaisista noin 9 % elää kotitalouksissa, joiden tulot ovat alle EU:n köyhyysrajan. Köyhyys aiheuttaa työttömyyden ja muiden sosiaalisten ongelmien ohella syrjäytymistä. Tavoitteellisella yhteiskuntapolitiikalla on vähennettävä mielenterveysongelmille altistavia tekijöitä.

Tavallista perhe-elämää voidaan pitää erinomaisena lasta ja nuorta eheyttävänä voimana. Lapset arvostavat yhteistä aikaa vanhempien kanssa. Vanhempien kanssa vietetty kiireetön yhdessäolo tuottaa henkistä hyvinvointia. Tämä ihannetilanne ei kuitenkaan aina käytännössä ole mahdollista. Yksinhuoltajaäiti tai -isä joutuu nykyisin usein korvaamaan puuttuvaa toista vanhempaa. Perinteisessä perheessä voi vanhempien välillä olla ristiriitoja, jotka ovat lapselle ahdistava kokemus. Keskeinen toimija kodin lisäksi on varmasti koulu, jossa lasten ja nuorten ongelmiin voidaan päästä käsiksi riittävän ajoissa. Vanhemmiksi yhteiskunta ei voi ryhtyä, mutta palvelut on turvattava, jos perheen voimavarat eivät riitä. Kouluterveydenhuollon voimavaroista on huolehdittava, jotta voidaan tehokkaasti puuttua lasten ja nuorten pahoinvointiin. Kouluissa tarvitaan kouluterveydenhoitajia, kuraattoreja ja psykologeja. On annettava lapsille aikuisia, joille he voivat puhua ongelmistaan ja kokea olonsa turvalliseksi. Välinpitämättömyys ja välittämisen puute aikaansaavat ongelmakäyttäytymistä, esimerkiksi liiallista huomion tarvetta, joka voi kanavoitua väkivaltaisuutena. Yhtälailla välttämätöntä on asettaa lapsille ja nuorille rajat, jotka he voivat omaksua käyttäytymistään ohjaaviksi sisäisiksi normeiksi. Tarvitaan välittämistä ja rajoja eheän minuuden kehittymiseksi.