Yksinäisyys lisääntyy – miten selvitä?

Olemme yksinäisempiä kuin koskaan vaikka viestintämahdollisuudet ovat rajattomat sosiaalisen median ja muiden digitaalisten välineiden avulla.

Yksinäisyyden tunne kumpuaa sosiaalisten yhteyksien tai merkityksellisten ihmissuhteiden puutteesta, johon altistaa elämäntilanteen muutokset kuten puolison menetys, ystävyyssuhteen päättyminen, työttömyys, eläköityminen, yleensäkin ikääntyminen, mutta myös opintojen päättyminen ja toiselle paikkakunnalle muutto.

Yhteiskunnan muutokset voivat lisätä yksinäisyyttä. Kiireisessä ja suorituskeskeinen kulttuurissa ihmissuhteet ovat aikaisempaa pinnallisempia. Myös digisyrjäytyminen on mahdollista. Kaikilla ei ole valmiuksia digitaalisten välineiden käyttöön, joiden kautta ollaan enenevästi vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Sosiaalinen media voi myös kuormittaa, kun vertaa omaa elämäänsä toisten ihmisten kiillotettuihin julkaisuihin.

Yksinäisyyttä voi vähentää hyvinkin yksinkertaisilla keinoilla, luomalla ja vahvistamalla sosiaalisia yhteyksiä, esimerkiksi kutsua tuttava kahville tai kävelylenkille. Samanhenkisiä ihmisiä voi tavoittaa harrastusryhmissä, joissa tapaa samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä. Vapaaehtoisjärjestöt järjestävät monenlaista toimintaa ja verkostoitumisen mahdollisuuksia. Mahdollisia sosiaalisia pelkoja voi vähentää altistamalla itsensä tilanteisiin, joissa kohtaa muita ihmisiä. Näin myös kehitetään sosiaalisia taitoja ja itsevarmuutta. Riittää, että on oma itsensä. Aitoa vuorovaikutusta arvostetaan.

Miten käsitellä yksinäisyyden tunnetta

Tutki tunteitasi. Mieti miltä sinusta tuntuu? Puhuminen auttaa asettamaan oma tilanne oikeaan perspektiiviin. Myös kirjoittaminen tai keskustelu auttavat ymmärtämään yksinäisyyden syitä. Elämäntilanteen muutoksen jälkeen voi tuntua tyhjältä, elämä ikään kuin hiljenee ympäriltä. Työkavereita ei enää tapaa päivittäin, sähköpostiliikenne tyrehtyy, puhelin ei soi entiseen tapaan. Opettele viihtymään itsesi kanssa. Vaikka kaipaisit enemmän sosiaalisuutta, itsenäisyyden vahvistaminen voi myös vähentää yksinäisyyden tunnetta. Tunnista negatiiviset ajattelutavat. Jos ajattelet, ettei kukaan halua olla kanssasi, yritä kyseenalaistaa tätä uskomusta.

Hyödynnä digiteknologiaa yhteydenpidossa

Aina ei ole mahdollista olla vuorovaikutuksessa livetilassa. Pidä yhteyksiä viestien, puheluiden ja videokeskustelujen kautta. Kannattaa etsiä yhteisöjä internetistä. On olemassa foorumeita, vertaisryhmiä ja sosiaalisen median yhteisöjä, joista voi löytää samanhenkisiä ihmisiä. Oma aktiivisuus on tärkeää ja suhteita voi ylläpitää myös vaikka soittamalla läheisille.

Pyydä apua, jos yksinäisyys tuntuu ylivoimaiselta

Yksinäisyys voi olla satunnaista tai kroonista, ja sen vaikutukset voivat olla merkittäviä henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille. Jos yksinäisyys tuntuu raskaalta, siihen voi etsiä ratkaisuja esimerkiksi hakeutumalla sosiaalisiin yhteyksiin, osallistumalla harrastuksiin tai etsimällä vertaistukea. Jos yksinäisyys alkaa vaikuttaa mielialaan tai elämänlaatuun, ammattilaisen kanssa keskusteleminen voi auttaa. Terapeutit ja tukipalvelut voivat tarjota tukea ja uusia näkökulmia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *